Mansikkainen juustokakku kesän kunniaksi

Kesään kuuluu erottamattomasti raikkaat kakut, mansikat ja valkosuklaa. Vuosien varrella kakku on muokkautunut ja yleisesti juustokakuissa käytetty tuorejuusto on korvattu turkkilaisella jugurtilla. Ihania kesäpäiviä juustokakusta nauttien!


Mansikkajuustokakku

Pohja
160 g keksejä muruina
80 g voita tai margariinia

Täyte
4 liivatelehteä
200 g tuoreita mansikoita soseutettuna
½ dl sokeria
200 g turkkilaista jogurttia
2 dl vispikermaa
1/2 dl punaista marjamehua (esim. mansikka tai vadelma)

Päällinen
tuoreita mansikoita
Kultasuklaan Mansikkavalkosuklaata/Naturell valkosuklaata rouhittuna

Vuoka
tasapohjainen halkaisija n. 22 cm

Murenna keksit monitoimikoneessa ja yhdistä sulatettu voi siihen. Painele keksimurut tasaiseksi vuuan pohjalle. Laita liivatelehdet kylmään veteen. Sekoita soseutetun mansikan joukkoon sokeri ja jogurtti. Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä se jogurtin joukkoon. Kuumenna mehu (purista vedet pois liivatelehdistä) ja lisää ne mehun joukkoon sekoittaen kunnes ne liukenevat. Kaada liivatemehuseos koko ajan sekoittaen täytteeseen. Kaada pohjan päälle ja laita jääkaappiin jähemttymään ainakin neljäksi tunniksi. Koristele kakku mansikoilla ja valkosuklaarouheella tai sulata valkosuklaata varovasti mikrossa/vesihauteessa ja siirrä pursotuspussiin ja purista leivinpaperin päälle kauniita suklaakuvioita. Anna kuvioiden jäähtyä jääkaapissa kunnolla ja irrota varovasti lastalla.